Päivä puhelinmyyjänä : Tiistai

Aamu starttaa sakeissa merkeissä, niinkuin aina silloin kun on nukkunut yön huonosti. Herätys kello pirisee klo on 6.45 ja on aika nousta. Hieron unia silmiä ja päätän kuitenkin painaa torkkua. Nyt ei vaan jaksa. Vielä 10min. Ne kuuluisat 10min joista ei ole koskaan mitään hyötyä.

Kello tulee 07.00 olen nukahtanut ja säpäsähdän hereille. Kellon on pakko olla väärässä. Eihän siitä ole kuin sekuntinsadasosa, kun painoin viimeksi torkkua. Puhelimen näytöllä oleva kello kuitenkin kertoo toista 07.00
Käyttääkö kukaan enää vanhanaikaisia päriseviä kelloja joissa on suuret kellot ja keskellä metallinen paukutin joka hakkaa kiivaasti edestakaisin täristen niin että koko kello värisee? Jos puhelimeni ei olisi 1000e iphone, olisin heittänyt sen seinään, niinkuin Aku Ankka monesti tekee herätessään. Kello käteen, seinään ja kääntää kylkeä. Ehkä nykyaika onkin ihan hyvä keksintö? Pääsee ainakin töihin ajoissa.

Kaikesta huolimatta pääsen työpaikalle. Avaan oven ja toimisto on pimeä hiljainen. Tänään aloittaisi 2 uutta työntekijää ja puolentunnin päästä olisi toimisto täynnä elämää. Painan valokatkaisimesta valot päälle ja laitan radion päälle. Heti tuntuu toimisto heräävän henkiin. Niin pienistä asioista.
Olen Hämeentie 10 toimistossa ja katselen ikkunasta ulos, kun laitan kahvin keittimen päälle. Ihmisiä virtaa kaduilla ja autot tööttäilevät vilkkaalla kadulla. Ihmisillä on kiire. Näinkö hetkisiä me kaikki olemme?

Kello tulee 10. Toimistomme on täyttynyt iloisista ihmisistä. Ihan oikeasti iloisista. Meille on kiva tulla töihin. Katselen tietokoneen näyttöä ja odotan, että tulostin tulostaa uudet alkamispäivät. Vielä puuttuisi toinen uusista työntekijöistä niin pääsisin aloittamaan koulutuksen. Olen hyvin motivoitunut ja valmistunut tulevaan koitokseen 3kupillista kahvia tarkoittaa minulle sitä, että olen todellakin hereillä ja hyvässä draivissa. Tulen antamaan kaikki tietotaitoni seuraavaan 3h.

Huomaan taas hakevani kahvia, vaikka sitä ei enää tee mieli. Kehoni on kuiva ja suuni kuin hiekkapaperi. Kello näyttää 12.45 olen puhunut kuin papupata myynnistä ja puhumisesta. Nyt uudet työntekijät opettelevat speakiä. Tavanomaisesti käyn tässä vaiheessa hakemassa kahvia. Nyt en sitä tarttisi, mutta huomaan tekeväni sen automaattisesti kokemuksesta. Mieleeni vilahtaa miten paljon me teemmekään asioita tottumuksesta?

Laitan kuulokeet päähän ja painan "Soita" nappia. Puhelimessa vastaa Kirsi ja puhelu menee Kurikkaan. Kerron mistä soitan ja millä asialla. Kirsi kertoo ensitöikseen tilavaansa sen verran paljon lehtiä, että ei ole kiinnostunut ottamaan enää uusia. Aika ei riitä edellisiinkään. Keskustelemme mukavassa hengessä ja nauramme kun totean, että Pekka Pouta lupsi sadepäiviä ja pakkasta niille päiville, kun lehti tulee postiluukusta. Kirsi myöntyy ottamaan pätkän Apu-lehteä. Onhan se suosittu viikkolehti.

Päivä alkaa olemaan lopuillaan. Koulutuksessa olevat Salla ja Matti ovat myös saaneet kauppaa. Se on aina positiivinen yllätys niin minulle, kuin itese myyjälle. Flow:lla on pitkät siivet ja se kantaa jopa niin pitkälle, että he kiittävät päivästä ja yllättyvät positiivisesti. Olipas tänään kiva päivä. Toivotan heidät huomenna myös tervetulleeksi ja totean, että ruvetaan hiomaan sitä timanttia. Hymyssä suin kaveri poistuvat paikalta ja sanovat, että nähdään huomenna.

Istun toimistossa. Katselen jälleen tietokoneen näyttöä. Olen laittanut iltaraportit eteenpäin ja on aika lähteä kotiin. Ulkona alkaa hämärtämään. Niin nopeasti tulee pimee. Kerään voimia, että jaksan nousta tuolista ylös, että saan taas toimiston suljettua. Olen viimeinen joka lähtee sammutan radion ja laitan valot pois päältä ja tarkistan, että ovet menevät kiinni. Ennenkuin suljen oven katson vielä sisälle pimeyteen ja mietin miten hiuksen hieno ero on aamulla ja illalla. Sitä ei juuri edes huomaa. Suljen oven perässäni ja ajattelen, että huomenna taas nähdään.