Päivä puhelinmyyjänä.

Me ollaan monen mielestä se "pohjasakka", se ärsyttävä ihminen joka soittaa just sillon, kun sua vähinten kiinnostaa puhua kenenkään kanssa tai oot ajamassa autoa, kaupan kassalla tai vielä pahempaa töissä palaverissa. Joskus joku tuntuu olevan nukkumassa ja onhan se ihan ymmärrettävää, että eihän unissaan puhuvan ihmisen kanssa voi kauppoja tehdä.

No tästä kun ollaan päästy eteenpäin ja saatu hetki viedä teidän kallista aikaa, niin sitten teille tuleekin mieleen, että ei hitto, se ei sitten riittänyt, että se oli puhelinmyyjä vaan nyt se yrittää kaupata vielä jotain lehtiä. Siis vielä pahempaa olis nyt edes myynnyt huonekaluja....
No istutte edelleen sielä palaverissa ja yritätte kuunnella toisella korvalla mitä joku luennoi teille sielä ja toisella korvalla mitä se yltiö positiivinen puhelinmyyjä teille yrittää myydä. Kun käy ilmi, että se kauppaa lehtiä, niin onhan se selvää, että niitä ei kannata tilata, kun kirjasto on vieressä tai sitten kierrätetään lehtiä ringissä ja loppu viimein ei ole aikaa edes niitäkään lehtiä lukea. Ja itseasiassa nyt olis pakko keskittyä siihen palaveriin jossa istutaan...

Selväähän se on. Eihän sellasessa elämäntilanteessa kukaan lehtiä lähde tilamaan jos on niin kiireinen, että ei kerkeä edes palaverissa istua "rauhassa". Kyllähän siihen voi hyvin samaistua näin kahden pienen lapsen äitinä, että aika on kortilla. Aamulla herätät lapset, kiireellä ja kuskaat ne päiväkotiin, että kerkeet töihin. Normisti matkaan menis, 20min, mutta ruuhkassa se saattaa pahimmillaan ottaa sen 1.5h. Kun pääset töihin pomo ja polkee jalkaa, etä missä hitossa oot oikeen kupannu. Sen jälkeen puhelin soi koko päivän ja saat tukkaputkella puskea hirveän määrän töitä, että saat hikisen palkan jolla maksat asumisen, ruoat ja lasten menot ja harrastukset. Kun kotiin pääset on kiljuvat lapset nälissään ja vihdoin ja viimein, kun oma-aika koittaa (jos koittaa) niin eihän siinä enää jaksa lukea mitää. En minäkään jaksais. Ja jos jaksasin niin kävelisin 100m kirjastoon tai lukisin niitä lehtiä, joita naapurin rouva mulle kuljettaa postilaatikkoon vuodesta toiseen, vaikka en ymmärrä syytä miksi, kun koskaan ei edes moikata kun tavataan.

Ymmärrän kyllä tilanteen, pystyn niin samaistumaan tuohon.

Sinnikkäästi ja positiivisesti kuitenkin jatkan, kun pomo pakottaa. Ja työtähän minäkin teen, että saisin lapsille sen leivän pöytään sekä kaunoluistimet ostettua nuoremmalle tytölle ja pojalle hokkarit jalkaan. Luistelu on tuhottoman kallis harrastus ja vieläkun molemmat sitä harrastaa toinen jääkiekko- ja toinen kaunoluistelua niin köyhän on pakko yrittää...  Ja mitä äiti ei tekisi lapsiensa hyväksi.
Onneksi rouva joka on luurin toisessa päässä on myötämielinen ja ymmärtää myös tilanteeni. Töitähän minäkin vaan teen ja että me voitaisiin kaikki toisia toisiamme auttaa, niin hän suostuu ottamaan lehden. Onhan hän kiireinen ihminen ja kuulen puhelimen toisessa päässä, kun mies puhuu taustalla ja luennoi selkeesti jostakin aiheesta. Sanoista en saa selvää.
Kertaan vielä asiallisesti, että mitä rouva on tilaamassa ja tarkistan, että asiat tulevat meille molemmille selkeiksi eikä mitään epäselvää jää. Toivotan hyvää syksyä ja kiitän täydestä sydämmestäni tilauksestani, nyt lapseni saavat jatkaa luisteluharrastustaan ja rouva saa pienen laatuhetken tuoreen lehden parissa ainakin sen kerran kuukaudessa :)

Mukavaa päivää!

Krista

"Krista Hirvikoski, Helsingin Turotimistä, hyvää päivää"